Event Lighting Rental on 2014 perustettu, tapahtumien valaistuksen suunnitteluun ja vuokraamiseen erikoistunut yritys.
Yritys on lähtöisin Seinajoelta, jossa sillä on edelleen vahva asiakaskunta vuosittaisten festivaaliluontoisten tapahtumien muodossa.
Festivaalien lisäksi yritys keskittyy tuottamaan tekniikkaa erityisesti konsertteihin, kiertueille ja videotuotantoihin sekä toimimaan valotekniikan alihankkijana muiden kokonaisvaltaisten tapahtumatekniikkatalojen isommissa tuotannoissa toimittaen niihin mm. suunnittelijoita, operoijia sekä kalustoa.
Valotekniikan ollessa yrityksen pääpainopiste olemme ulkoistaneet tuotannoissamme äänitekniikan sekä suurimman osan kuvatekniikasta luotettaville ja pitkäaikaisille yhteistyökumppaneillemme. Täten kauttamme saa myös kokonaisvaltaisia tapahtumatekniikkatoteutuksia.
Yrityksen toiminta on perustettu jatkumona Jaakon aikaisemmalle freelancer toiminnalle kiertueteknikkona mahdollistamaan mm. oman kaluston hankinnan, josta yritys on jatkanut kasvuaan tähän päivään saakka, työllistäen isoimmissa tuotannoissaan parhaimmillaan 10-15 freelanceria.
***

